keskiviikko 8. elokuuta 2012

Tästä ei pizza parane!

Pizza on keikkunut kärkisijoilla lempiruokarankingissäni kolmattakymmenettä vuotta ja ollut bravuurini keittiössäkin jo ties miten pitkään. Mutta täytyy sanoa, että nämä pienet pizzat pesevät kyllä mennen tullen kaikki aikaisemmin leipomani pizzat ja vieläpä ilman juustoa! Niin ankealta kuin ajatus juustottomasta pizzasta joskus tuntui.

Idea ja resepti pääpiirteissään on kotoisin täältä (yksi lempiruokablogeistani, muuten). Näiden pizzojen salaisuus on siinä, että ne valmistetaan aidoista, yksinäänkin maukkaista aineksista. Tomaattikastike on huolella haudutettu ja kunnolla maustettu. Siinä on juuri sopivassa suhteessa suolaisuutta, happamuutta, makeutta ja tulisuutta. Täytteet ovat meheviä, raikkaita ja niitä laitetaan paljon. Eikä oliiviöljyn määrässä pihistellä. Ja kokonaisuus kruunataan reilulla annoksella tuoreita yrttejä.

Pikkupizzat (n. 15 kpl)


Pohja:
  • 3 dl kädenlämpöistä vettä
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 1-1,5 tl kristallisuolaa
  • 7 dl jauhoja (laitoin 2 dl täysjyvävehnäjauhoja ja 5 dl puolikarkeita speltjauhoja)
  • 3 rkl oliiviöljyä
Mittaa kulhoon jauhot (alkuperäisessä ohjeessa käytettiin pelkkiä hienoja speltjauhoja, minä laitoin sekaan myös osan täysjyvävehnää, vastaava määrä ruisjauhoja toimisi varmaan myös mainiosti). Sekoita jauhoihin suola ja kuivahiiva. Sekoita mukaan kädenlämpöinen vesi ja lopuksi oliiviöljy. Vaivaa taikina kimmoisaksi ja peitä kulho liinalla. Anna taikinan nousta lämpimässä paikassa vähintään puoli tuntia.

Tomaattikastike:
Silppua sipuli ja valkosipuli mahdollisimman pieneksi. Lorauta oliiviöljy kuumalle paistinpannulle ja lisää sipulit ja ripaus chiliä. Kuullota sipuleita hetki ja lisää joukkoon silputtu kapris ja kuoritut tomaatit.  Muussaa tomaatit paistinlastalla ja mausta kastike oreganolla, suolalla, sokerilla ja pippurilla.  Anna kastikkeen kiehua hetki (5-10 min.). Pienennä lämpöä ja jätä kastike porisemaan kannen alle miedolla lämmöllä n. puoleksi tunniksi. (Jos tomaattikastike (sipulit ja kaprikset lähinnä) tuntuu jäävän liian karkeaksi, sitä voi surautella hiukan sileämmäksi sauvasekoittimella)

Täytteet:
  • kesäkurpitsaa 
  • munakoisoa
  • herkkusieniä
  • tomaattia
  • sipulia
  • paprikaa
  • aurinkokuivattua tomaattia
  • oliiveja
  • pinjansiemeniä
  • valkosipulia
  • latva-artisokkaa
  • mitä vaan
Kokoa pizzojen päälliset tuoreista ja raikkaista kasviksista, mausta ja marinoi täytteet huolella. Minä paistoin kesäkurpitsa-, munakoiso- ja paprikaviipaleita hetken oliiviöljyssä, maustoin ne tilkalla valkoista balsamiviinietikkaa ja ripauksella suolaa. Lisäksi maustoin kunkin kasviksen hieman eri tavoin, käyttäen esim. valkosipulia sekä erilaisia yrttejä ja pippureita. Herkkusienet paistoin ja maustoin ripauksella suolaa. Pinjansiemenet kannattaa lisätä vasta paistamisen puolivälälin paikkeilla, muuten ne palavat helposti.  

Paistetun pizzan päälle:
  • tuoreita yrttejä (oreganoa, timjamia, basilikaa, rucolaa, rosmariinia, ruohosipulia...)
  • oliiviöljyä

Leivo taikinasta jauhotetuin käsin palloja ja taputtele pallot sopivan kokoisiksi lätyiksi. Tein pizzat suoraan leivinpaperin päälle, näin säästyy erillisen leivonta-alustan pesemisen vaiva. Levitä tomaattikastiketta ohut kerros kullekin lätylle. Kokoa täytteistä erilaisia pizzoja, laita täytteitä reilusti ja kerroksittain. Paista pizzoja uunin yläosassa 250 asteessa. Meidän kiertoilmauunissa pizzat valmistuivat n. 7 minuutissa, tavallisessa uunissa paistoaika on muutaman minuutin pidempi. Ripottele valmiiden pizzojen päälle runsaasti tuoreita yrttejä ja suihkuta (tai lorauta) tilkka oliiviöljyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.