torstai 3. marraskuuta 2011

Pika(ruoka)postaus

Viime viikko ja viikonvaihde hujahtivat messutouhuissa. Ekolo otti osaa toista kertaa Viini, ruoka ja hyvä elämä -messuille. Minulle kerta oli näytteilleasettajan roolissa ensimmäinen ja enpä ollut aiemmin hoksannutkaan, miten kova homma messujärjestelyissä oikein on. Kun  sitten ärhäkkä syysflunssa vielä kaatoi viime hetkellä petiin vanhemman kollegani Saijan, muodostuivat messupäivät varsin työntäyteisiksi.

Kaiken kaikkiaan messut olivat kuitenkin tosi positiivinen yllätys. Siellähän oli oikeasti mukavaa, ihmiset olivat kivoja ja kiinnostuneita meidän tuotteista. Varsinaisiksi hittituotteiksi osoittautuivat Govindan makeiset, miltei jokainen niitä maistanut lankesi kiusaukseen ja osti paketillisen. (linkin takaa löytyy puolueellisesti oma suosikkimakuni) Myös kookosöljy tuntui kiinnostavan ihmisiä kovasti, samoin Arengan palmusokeri. Kävi niin mukavasti, että kysyntä ylitti odotuksemme ja pitkin viikonloppua sain toimia kuormakamelina roudaten lisää esitteitä, paperikasseja, öljy-. tee- ja sokerilaatikoita Messukeskukseen.

Bloggailuille ja kokkailuille ei siis jäänyt juuri aikaa. Hitusen messumylläkästä toivuttuani ajattelin valmistaa kiireteemaan sopivasti supernopean ja helpon pikaruoan Sezhuanin nuudeleista. Jos on oikein kiire, nuudelikeitto valmistuu parissa minuutissa ja ilman hellaakin. Nuudelit kulhoon, vedenkeittimestä kuumaa vettä päälle ja muutaman minuutin odottelun jälkeen keitto on valmis. Ruokaisamman ateriasta saa, kun lisää joukkoon kuutioitua tofua. Maustamaton tofu loiventaa mukavasti nuudelisopan maukua. Yleensä pikanuudelit ja eritoten niiden valmiit maustepussit ovat täynnä lisäaineita, aromivahventeita ja suolaa. Luomuversio on maustettu aidoilla mausteilla.

Tofu-nuudelikeitto



  • puolikas paketillinen maustamatonta luomutofua
  • öljyä paistamiseen
  • Paketillinen Sezhuanin luomukasvis-pikanuudeleita


Kuutioi tofu. Paistele tofua hetki öljyssä pannulla. Valmista nuudelikeitto paketin ohjeiden mukaan. Sekoita tofukuutiot keiton joukkoon ja anna niiden maustua hetki sopan seassa. Valmis! Raikkautta ateriaan saa silppuamalla joukkoon tuoreita kasviksia, vaikkapa tomaattia, kurkkua tai kaalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.